Kainuun kuvaaja

Isoisän siveltimen jälkiä ja valokuvia

Kaarlo (jäljempänä Kalle) Tauriainen syntyi 4.5.1895 Suomussalmen Kiantajärven Salonsaaressa Puppo-nimisessä talossa. Isä Juho on syntynyt vuonna 1851 ja hän eli 85-vuotiaaksi. Äiti Saara os. Manninen on syntynyt vuonna 1856 ja hän eli vain 45-vuotiaaksi. Lapsia heillä oli neljä, kolme poikaa ja yksi tyttö. Kalle oli nuorin. Äidin kuollessa Kalle oli pieni lapsi. Häntä tuli hoitamaan Sofia-täti Turusta.

Kalle kertoo haastattelussa (kuuntele haastattelu), että kansakouluun oli matkaa yli kaksi peninkulmaa eikä ollut käytettävissä mitään ”kuljetusvehkeitä”. Näin ollen koulunkäynti ei tullut kysymykseen. Tuolloin toimi kansakoulu Juntusrannan Ruhtinansalmen kylässä ja kirkonkylässä (13, s. 56-57).  Lapsen virikemaailma rajoittui lähinnä kotiympäristöön. Esim. kalastaminen oli hyvin tärkeää elannon hankkimisessa. Niinpä Kalle oli jo pienenä ainainen kalakaveri isälleen. Haastattelussa (kuuntele haastattelu) Kalle kertoo, että hän sai kipinää maalaamiseen kuitenkin jo kouluikäisenä. Kodin lähelle majoittui kesällä oululainen perhe, jonka isä toimi mestarina paikallisella ruoppaustyömaalla. Heidän suunnilleen samanikäisellä pojallaan oli vesivärit ja Kalle kulki katsomassa, kun poika maalasi eri kohteissa luonnonympäristöstä vesiväritöitä. Kallekin sai kokeilla vesivärimaalausta. Kun mestarin perhe sitten syksyllä muutti takaisin Ouluun, perheen poika jätti vesivärinsä Kallelle todeten tähän tapaan, että ”kokkeile nyt näitä kun kerran näyt ossaavan käyttää”. Niin Kalle rupesi kokeilemaan, kun ei vielä isän mukana jaksanut tehdä halkotöitäkään (4).

Kaksi vanhinta poikaa perivät Pupon tilan. Pieni tila ei olisi enää voinut elättää kolmatta poikaa perheellisenä, joten Kallen tuli ajatella muunlaista tulevaisuutta. Rippikoulun käytyään viisitoistavuotiaana hän isänsä kielloista huolimatta lähti Ouluun onneansa etsimään tavoitteena opetella jokin ammatti. Matkaa varten hän ansaitsi ensin rahat tukinuitossa ja matkusti sitten postihevoskärryssä Ouluun. Siellä hän asui serkkunsa Anna Keräsen perheessä Pikisaaressa. Asuntona suurella perheellä oli keittiö ja kamari. Kalle itse kirjoittaa (14): serkku otti asumaan suuren perheensä piiriin kuin omaksi lapseksensa ja vartioi tarkalla silmallä Kaarlopojan retkiä". Kalle oli Pikisaaren sahalla töissä lankkupoikana yli vuoden ja kokeili välillä konepajatyötäkin sepän apulaisena (5 ja 14). Maalausharrastus jäi Oulussa olon ajaksi (4).

Maailmansota vuonna 1914 pysäytti tehtaat ja "passilaisten" oli palattava kaupungeista kotiseuduilleen. Kaarlo palasi kotiin Puppoon. Hän oli ansainnut niin vähän, että oli ostanut pois lähtiessään velaksi puvun Oulun torilla olleesta käytettyjen vaatteiden narikkakaupasta. Matka tapahtui nyt osittain kävellen kun kievarikyyteihin ei ollut varaa. Hän teki taloissa töitä ruokaa ja yösijaa vastaan (4, 5 ja 14).

Oulussa hän oli pian huomannut, ettei ilman koulutodistuksia pääse oppipojaksi mihinkään. Nyt lähin koulu oli enää seitsemän kilometrin päässä Pupon kodista Kiannankylässä. Siellä Kalle suoritti kolmessa kuukaudessa koko kansakoulun oppimäärän. Suorittaessaan kansakoulua Kalle sai lisää innostusta maalaukseen piirustuksen opettajaltaan (4, 8 ja 5). Samanaikaisesti hän oli päivät ansiotyössä (14).

Kiannankylän koululla oli samaan aikaan käsityönopettajana ja oppilasasuntolanhoitajana Paltamosta Uuran kylästä ja Harjun talosta Saimi Johanna Pyykkönen, s. 27.9.1895. Saimi ja Kalle rakastuivat ja menivät myöhemmin vuonna 1917 kihloihin (1, 14). Kalle meni syksyllä 1916 vuodeksi Seppälän maamieskouluun noin 6 km:n päähän Kajaanista. Opetusohjelmaan kuului myös piirustus. Opettajat huomasivat Kallen lahjakkuuden ja piirustuksenopettaja agronomi Karttunen hankki Kallelle öljyvärit. Ensimmäisenä tehtävänä oli koulun vanhan johtajan ison taulun jäljentäminen. Taulussa oli luonnollisessa koossa koira ammuttu sorsa hampaissaan kahlaamassa vedessä. Taulun jäljentäminen onnistui niin hyvin, että myös uusi koulun johtaja halusi samanlaisen taulun itselleen. Em. olivat Kallen ensimmäiset öljyvärimaalaukset (4).

Kalle oli sen jälkeen Nikkarilan metsänvartijakoulussa (8) Pieksämäellä (nimi muuttui Metsäkouluksi myöhemmin v. 1922) sisällissodan alkaessa (4, 5). Hän jatkoi maalausharrastustaan koulussa ollessaan. Kun Suomen armeija kenraali Mannerheimin johdolla alkoi riisumaan venäläisiä joukkoja aseista Pohjanmaalla 28.1.1918 alkoi sota, jossa Suomi irtautui lopullisesti Venäjästä. Sodan alkaessa Kallen opinnot keskeytyivät metsäkoulussa noin kolmen kuukauden opiskelun jälkeen. Kallen ohella suurin osa koulun oppilaista lähti Vöyrin sotakouluun Pohjanmaalle (9). Koulun tarkoituksena oli kouluttaa aliupseereita suojeluskunta-armeijaa varten. Kursseilla oli vapaa ruoka, asunto ja opetus. Kurssilaisen matkan kustansi asianomainen pitäjä tai piirihallitus, jonka palveluksessa kurssille pyrkijän oli sitouduttava palattuaan toimimaan (9). Vöyrin sotakoulun koulutus oli tuskin päässyt alkuun kun se jo komennettiin välttämättömyyden pakottamana sotatoimiin (9, s. 21). Kalle aloitti sotakoulussa helmikuussa 1918.  Sotilaspassin mukaan: ”Astunut vakituiseen palvelukseen 18.2.1918 vapaaehtoisena Vöyrin sotakoulussa.”   Sepän (9, s. 289 ja 139) mukaan Kalle oli Vöyrin sotakoulun pataljoonan 6. komppanian mukana Hämeen rintaman taisteluissa Vaskivesi – Tampere. Loppuselvittelyt Tampereella jäivät toisten suoritettavaksi, sillä ylipäällikkö Mannerheimin määräsi 5.4.1918 Vöyrin koulupataljoonan irrotettavaksi sotatoimista, lakkautti koulun ja ylensi kaikki oppilaat aliupseereiksi. Ylipäällikkö ilmoitti pitämässään puhuttelussa mm., että ”Minä hajoitan nyt Vöyrin sotakoulun ja lähetän teidät opettajiksi Suomen sotaväen eri joukkoihin.” Samalla hän myönsi kaikille kymmenen päivän loman ennen palvelukseen astumista.

Kersantti Kaarlo Tauriainen lähetettiin Rannikkotykistörykmentti 2:een Viipuriin (Sisällissota päättyi 16.5.1918). Rannikkotykistön Inon patteristossa hän toimi talous- ja patteriston vääpelinä sekä 3 kk patterin vt. päällikkönä 1918 – 1919 (9 ja 10). Kalle kertoo haastattelussa (4), että Patterin päällikkönä toimiessaan hän jatkoi öljyvärimaalauksen harjoittelua. Maalaukset menivät siellä hyvin kaupaksi ja hän sai kehystetystä taulusta aina muutamia markkoja tienestiä.

Siviiliin pääsyn jälkeen kotipitäjän Suomussalmen vastaperustettu suojeluskunta (Asetus suojeluskunnista 2.8.1918) palkkasi Kallen paikallispäälliköksi. Pian kotipitäjään saapumisen jälkeen vuonna 1919 Kalle ja Saimi menivät naimisiin.  Suojeluskuntatyössä hän toimi 1919 – 1926. Tehtävä ei liene ollut helppo, sillä hän joutui organisoimaan poliittis-aatteellista työtä tilanteessa, jossa sisällissodan jättämät arvet olivat vielä hyvin tuoreet ja työväenliike Suomussalmella mielialoiltaan radikaalia. Suojeluskunnan talon näyttämön päällä oli hänen maalaamansa Suomen vaakuna (5). Suojeluskunta oli vapaussodan jälkeen ennen kaikkea valtakunnan puolustuslaitoksen osa, eräänlainen kansalliskaarti, jonka tehtävät ja koulutus olivat kiinteäksi sidoksissa armeijan toimintaan. Suojeluskunnat huolehtivat sotilaskoulutuksen, liikuntakasvatuksen ja muun toiminnan järjestämisestä sekä varainhankinnasta. Kalle oli hyvä ampuja ja hiihtäjä. Joskus hän meni suksilla poron perässä Kainuun ampumahiihtokilpailuihin Kajaaniin (116 km). Yleensä hän voitti kaikki kilpailut (5). Tuolta ajalta on perintölusikoiden joukossa säilynyt hopealusikka, jossa seuraavat kaiverrukset: etupuoli varren yläosa ”Saimi” ja lusikan takapuolella ”VII P. Kentt. amm. kiv. 29 – 30/5 26”. Kyseessä on oletettavasti Saimi puolison ampumakilpailupalkinto. Vuoteen 1926 saakka Kalle toimi myös metsätyönjohtajana Kajaani Oy:llä.

Palattuaan takaisin Suomussalmelle vuonna 1919 Kalle jatkoi taas maalausta ”muun työn lomassa ja aina kun ihmiset ovat  niitä pyytäneet ja tilanneet. En ole kerennyt nimeä siinä saaha niin kuin ois pitänyt saaha, että olis kannattanut tehdä muuta kuin välitöinä, välipaloina silloin tällöin”. Kallen maalaamia tauluja on Suomussalmella kodeissa varmasti paljon.  Maalauksia on tuhoutunut Talvisodan alussa 1939 kun suomalaiset pyrkivät polttamaan venäläisten edetessä pitäjästä talot. Haastattelussa (4) Kalle kertoo, ettei hän ole pitänyt lukua maalauksistaan. Hän arvioi niiden kokonaismääräksi 200 – 300.

Vanhin tytär Hellin (3) kuvaa asiaa lapsuusvuosiltaan mm. seuraavasti: ”Joutenniemessä asuessamme  hänen suuri työpöytänsä oli tuvan yhdessä nurkassa. Hän maalasi öljyväreillä, jotka olivat hyvässä järjestyksessä pöydällä. Maalaustelineellä oli aina meneillään työ ja valmiit taulut seinillä.” Joutenniemessä perhe asui ainakin noin vuonna 1923.

Tytär Hellin (3 s. 1) kertoo, että 1920-luvulla kirkonkylällä Kalevassa asuessaan Tauriaiset yrittivät lisäksi monenlaista pitäen sekatavarakauppaa, kahvilaa, ns. ruokamiehiä ja –naisia. Tytär Sirkka Maijan (5) mukaan Kalle toi elokuvatkin Suomussalmelle joskus vuonna 1928. Se touhu ei kestänyt kovin pitkään, sillä olihan kaikki silloin hyvin alkeellista. Käsinpyöritettävällä masiinalla, johon lisäksi tarvittiin isoja kaasupulloja yli sadan kilometrin päästä tuotuina, hän iltakaudet pyöritti kovin harvalukuiselle yleisölle mykkiä elokuvia. Filmit tulivat kaukaa ja saivat olla vain määräpäivät.  Em. vaiheiden jälkeen Kalle hoiti kunnan rahastonhoitajan virkaa 1926 – 1932 ja oli sen jälkeen Suomussalmen Säästöpankin kamreeri vuoteen 1952. Lisäksi hän oli kantakirjaston hoitajana (lapset sen viran käytännössä hoitivat ja isä siirsikin kirjastonhoitajan tehtävät vanhimmalle tyttärelleen) Suomussalmen kirkonkylällä 1925 - 1939 ja Oravaisten villatehtaan edustajana. Em. ohella hän kirjoitti kuntalaisten asiakirjoja koneella ja mm. piirsi niitä varten karttoja pientä maksua vastaan. 

Hänen ansaitsi elantoaan myös valokuvaajana jo 1920-luvulla ja hänellä tiedetään olleen valokuvausliikekin jo1920-luvun puolivälissä. Valokuvauksesta kehittyi ajan myötä pääammatti. Suomussalmen kuvaamo K. Tauriainen toimi pitkäaikaisesti kirkonkylällä 1960-luvun lopulle saakka. Hän muutti Ouluun vuonna 1970, jossa kuoli 4.7.1971. Valokuvaus kehittyi tuona aikana lasilevyille kuvaamisesta ja mustavalkofilmin pitkäaikaisesta käytöstä värikuvaukseen. Kallen kamerat ovat säilyneet suvun hallussa. Kuvia näistä työvälineistä on liitetty tähän galleriaan.  Vanhat kamerat ovat puurunkoisia. Kotitalon palossa talvisodan alussa 1939 tuhoutuivat lähes kaikki varhaisemmat kotona säilytetyt valokuvat. Suomussalmelta ennen talvisotaa otettuja kuvia on kuitenkin säilynyt jälkipolville. Niitä on myös Suomussalmen Kotiseutuarkistossa. Pohjois-Pohjanmaan maakunta-arkistolle toimitetussa kuvassa suojeluskunta marssii kirkkoon ylimääräisten harjoitusten aikana 1939.

Kalle harrasti myös soittoa. Sirkka Maija tyttären mukaan isä soitti Suomussalmen suojeluskunnan torvisoittokunnassa suurta torvea.  Kalle toimi paljon kirkollisissa tehtävissä, suntiona ja apulukkarina. Hänellä oli hyvä ja kaunis lauluääni. Hän soitti kanteleita, urkuharmoonia ja pikareita, jotka olivat kiinni kahden laudan välissä. Pikarit olivat eri vahvuisia ja niissä oli vettä eri määriä. Hän säesti niillä jopa lastenvirsiä pitämissään pyhäkouluissa (5 ja 6). Mekin muistamme Ukin pikarien soiton lapsuutemme mummolavierailuilta.

Kallen asuessa Joutenniemessä Ilmari Kianto asui saman järven rannalla noin 3 km:n päässä. Hyvin uskonnollisen ja täysraittiin Kallen ja Kiannon maailmankuvat olivat hyvin erilaisia. Yhteydenpito olikin lähinnä perhevierailuja ja parina vuonna yhteistoimintaakin kalastukseen liittyen.

Kalle oli kirkkohallituksen ja kirkkovaltuuston pitkäaikainen jäsen. Lisäksi Hellin (3) mainitsee raittiuslautakunnan puheenjohtajuuden kieltolain tultua kumotuksi vuonna 1933.

Talvisodan alussa vuonna 1939 tuhoutui myös Kallen ja Saimin uusi kahdeksan huoneen koti ”Kotikunnas” (7) täysin. Mitään ei saatu pelastetuksi. Perhe muutti evakkoon Utajärvelle. Mainittakoon, että Kallen lapsuuden kotitalo Pupossa säilyi, koska alueen asukkaita ei ehditty evakuoida ja he jäivät venäläisten vangeiksi.Talvisodan aikana Kalle kuului jo ns. nostomiehiin, mutta hänet määrättiin Ouluun vartiointipäälliköksi (5).

Talvisodan jälkeen välirauhan aikana Tauriaiset rakensivat samalle paikalle Suomussalmen ”Kotikunnaalle” omakotitalon. Jatkosodan aikana Tauriaisten perhe asui Suomussalmella ja Kallelle toimi siellä paikallisen vartioinnin johtotehtävissä. Paikalliset asukkaat joutuivat elämään kaiken puutteen lisäksi partisaanien ja desanttien pelossa. 

Lapin sodan aikana perhe joutui lähtemään uudelleen evakkoon. Tällä kertaa evakkotaival vei Paavolan kirkonkylään (nyk. kylä Siikajoen kunnassa). Paavolassa Kallen tyttäret Saima Sylvia ja  Sirkka Maija tapasivat tulevat aviomiehensä.

Elämäntaival ei ollut Kallelle helppo. Vaikeuksia ja vastoinkäymisiä oli paljon. Hän oppi kuitenkin luottamaan Jumalaan kaikessa. Juhani Tauriainen kirjan (15) tekstiä mukaillen:  Kaarlo Tauriaisen vaiheet ovat hyvä esimerkki siitä, mitä opinhalu, kokemukset kotipitäjän ulkopuolella, aikuisiässä hankittu koulutus ja mieluisana harrastuksena alkanut tekeminen voivat aikaansaada. Kallen saama koulutus oli pohjustanut monia valmiuksia sekä viranhaltijan että itsenäisen yrittäjän ammatteihin. Hän oli elinikäinen itseopiskelija, jonka ammattitaito karttui työn ja rohkean uusiin tehtäviin tarttumisen ansiosta. Saimi oli käynyt Tampereella talouskoulun ja Taideteollisen käsityökoulun. Hänen merkityksensä ja panoksensa Kallen työuran mahdollistajana ja perheen toimeentulon kehitykselle on varmasti ollut huomattava.

 

Kirjallisuus ja muut dokumentit

1. Hynninen, Saima Sylvia. Valokuviin kirjoitetut tiedot. n kpl. Oulu

2. Härkönen, Pentti 1981. ”Tauriainen” suvun jäseniä Suomussalmella. Käsikirjoitus 22.7.1981, 29 s., 7 liitettä, hakemisto ja Ajatuksia sukututkinnan vaiheilta. Tauriaiset Kuusamossa (7 s.). Oulu.  (Kirj. huom.: tämän käsikirjoitusversion jälkeen Härkönen on laatinut lopullisen version, joka ei ole ollut kirjoittajan käytettävissä).

3. Härkönen, Hellin. 1985. Omaelämäkerrannallinen kirjoitus. Toimihenkilöjärjestöjen Sivistysliiton kilpakirjoitus 1.7. – 31.12.1985. Käsikirjoitus, 10 s.. Oulu

4. Moisala, Eero. 1970. Kaarlo Taurisen haastattelu 27.8.1970. Jälkeen päin digitoitu äänite, 40 minuuttia. Oulu.

5. Moisala, Sirkka Maija. 1993. Muistelma hyvästä isästä. Käsikirjoitus 6.9.1993, 3 s.. Oulu

6. Moisala, Sirkka Maija 1995. Pyhäpäivien vietosta ennen vanhaaan. Kertomukseni koskee lähinnä vuosia 1930-1946. Tämä on niin kuvaus kodistani kuin myös kainuulaisen kuvaus. Käsinkirjoitus 6 sivua 19.11.1995. Oulu.

7. Oulun lääninhallitus 1940. Kamreeri Kalle Tauriaiselle myönnetty lupa rakentaa omistamalleen Kotikunnas nimisen tilan R.No 3:69 maalle asuinrakennuksen. Rakennuslupapäätös 26.9.1940. Oulu. 

8. Pohjois-Pohjanmaan maakunta-arkisto. Kaarlo Tauriainen.  Henkilöhistoriakuvaus. 1s. Oulu

9. Seppä, Väinö 1960. Vöyrin sotakoulu 1918. Sotahistoriallisen tutkimuslaitoksen julkaisuja XI. 319 s. ja 4 liitettä. Helsinki Kustannusosakeyhtiö Otava.

10. Sotilaspassi asevelvolliselle Kaarlo Tauriainen, kersantti.

11. Suojeluskunta ja Lotta Svärdin Perinteiden liitto ry 2016. Paikalliset suojeluskunnat. Internet: http://perinne.fi/suojeluskuntajaerjestoe/organisaatio-ja-jasenet/paikalliset-suojeluskunnat/

12. Tauriainen, Kalle ja Saimi, 1937. Kalle ja Saimi Tauriainen möivät Tenhola-nimisen tonttipalstan N:o 3 66 rakennuksineen, etuineen ja oikeuksineen Raahe Oy:lle. Kauppakirja Suomussalmella 5.7.1937, 2 s.

13. Calamnius, R. 1912. Suomussalmen seurakunnan historia. Oulu. O.-Y. Oman Kannan kirjapaino. 183 s..

14. Tauriainen, Kaarlo. Kaarlo Rauriaisen elämänmuisteloa. Kirjoittanut itse kastettavalla musteella Suomussalmella. Tietokoneella puhtaaksikirjoitettu teksti (Eero Moisala 2017) 6 s.

15. Tauriainen, Juhani 2017. Jahvetti ja Saimi Kuhmon Tauriaisten tarinaa rakentamassa. Seinäjoki. Kirjapaino Bookcover Oy. 294 s. ISBN: 978 - 952 - 93 - 9535 - 4.